12.12.2022 Koulutukset

Vuorovaikutus on Yhdistysvaikuttajan valtti

Verkkokoulutuspohjat | Yhdistysvaikuttaja

Nyt jos koskaan tarvitaan vaikuttamistaitoja järjestöissä ja yhdistyksessä. Siviksen Yhdistysvaikuttaja-verkkokoulutus on mainio väylä taitojen kartuttamiseen. Se julkaistaan tammikuussa.

Ryhmä ihmisiä työskentelemässä yhdessä. Ryhmä ihmisiä työskentelemässä yhdessä.

Parasta antia ovat vuorovaikutteisuus, innostuksen sytyttäminen ja toimimiseen kannustaminen. Näin kuvailevat Invalidiliitto ja Omakotiliitto Siviksen uutta Yhdistysvaikuttaja-verkkokoulutuspohjaa. Järjestöt testasivat verkkokoulutuksen pilottivaiheessa.

Kasvokuva: Auli Tynkkynen.
Auli Tynkkynen.

– Vaikuttaminen ei olekaan rakettitiedettä, vaan käytännönläheistä toimintaa! Parasta on, että ihmiset innostuivat asiasta. He saivat rohkaisua ja tukea vaikuttamissuunnitelmien tekemiseen, Invalidiliiton koulutussuunnittelija Auli Tynkkynen sanoo.

Vaikuttaminen ei olekaan rakettitiedettä, vaan käytännönläheistä toimintaa!

– Työhön kannustaminen toimi oikein hyvin. Vain tekemällä tulee tuloksia, ja siihen kurssi johdatti hyvin ja antoi pelivälineitä. Lisäksi vaikuttamissuunnitelma on hyvä ja konkreettinen keino lähteä liikkeelle, Omakotiliiton järjestöpäällikkö Sami Toivanen kiittää.

Auli Tynkkynen.

Vuorovaikutteisuus ja vertaisjärjestöt rikastivat oppimista

Yhdistysvaikuttaja-konseptiin kuuluu tehtävien lisäksi viisi yhteistä webinaaria viikon välein. Ne lisäävät vuorovaikutusta ja sitä kautta yhdessä oppimista ja oivaltamista.

– Ensin tuntui aika hurjalta, että joka maanantai on reilun tunnin webinaari, mutta webinaarit olivat hyvin suunniteltuja, ne syvensivät asiaa ja saivat aina aikaan keskusteluja. Ja varmasti myös sitouttivat porukkaa, Auli Tynkkynen sanoo.

Kasvokuva: Sami Toivanen.
Sami Toivanen.

Myös Sami Toivanen näki yhteiset webinaarit hyödyllisinä.

– Ne elävöittävät koulutusta tolkuttomasti! Pidän hyvänä, että koulutus on enemmän ohjattua kuin että ihmiset viuhtovat siellä viisi viikkoa keskenään. Kun tehdään yhdessä, siitä tulee jo motivaatiota.

Vain tekemällä tulee tuloksia, ja siihen kurssi johdatti hyvin ja antoi pelivälineitä.

Selkeä etu oli myös verkkokoulutuksen toteuttaminen yhdessä toisten järjestöjen kanssa. Vertaisuus vahvistui ja näkökulmat laajenivat.

– Järjestämme Yhdistysvaikuttaja-verkkokoulutuksen ensi syksynä yhdessä Hengitysliiton kanssa. Ajattelin, että voisimme pyytää mukaan vielä jonkun kolmannenkin, Tynkkynen pohtii.

Yhdistysvaikuttaja-koulutus järjestöjen käyttöön tammikuussa

Yhdistysvaikuttaja-verkkokoulutuspohja on Siviksen ja MLL:n yhdessä toteuttama valmis verkkokoulutus, jonka voi ottaa jäsenjärjestön käyttöön joko sellaisenaan tai omin esimerkein täydennettynä.

Siviksen jäsenjärjestöt saavat verkkokoulutuksen käyttöönsä heti tammikuussa. Uudet verkkokoulutuspohjat julkaistaan 24.1.2023 Verkkokoulutuspohjista ytyä yhdistystoimintaan -webinaarissa.

– Vastasimme toiveeseen, sillä moni on pyytänyt vaikuttamiseen liittyvää koulutusta. Ja vaikuttamistyöhän on tärkeää kaikille järjestöille ja yhdistyksille. Verkkokoulutuksen kautta Sivis vahvistaa jäsenjärjestöjensä osaamista, Siviksen asiantuntija ja verkkopedagogi Erkki Ukkola sanoo.

 

ILMOITTAUDU: Verkkokoulutuspohjista ytyä yhdistystoimintaan 24.1.2023

Katso video

Invalidiliiton koulutussuunnittelija Auli Tynkkynen ja Omakotiliiton järjestöpäällikkö Sami Toivanen kertovat Yhdistysvaikuttaja-verkkokoulutuksen pilottivaiheen kokemuksista.

Yhdistysvaikuttaja-koulutus

Verkkokoulutus on kahden opintopisteen laajuinen eli se vastaa noin 54 tunnin työskentelyä. Koulutus on aikataulutettu noin 5-6 viikon ajalle.

Sisältö:

  1. Johdatus vaikuttamiseen. Mitä vaikuttamisella tarkoitetaan ja mitä vaikuttaminen on yhdistys- ja järjestötoiminnassa?
  2. Mitä, missä ja miten vaikutamme? Millaisia yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoja yhdistystoiminnassa on ja mitkä ovat avaimet onnistuneeseen vaikuttamistyöhön?
  3. Vaikuttamistyön suunnittelu ja tavoitteenasettelu. Suunnitelmallinen vaikuttaminen, tavoitteiden laatiminen ja niiden saavuttaminen.
  4. Vaikuttamisen kohderyhmät, keinot ja kanavat. Miten julkinen päätöksenteko toimii sekä vaikuttamisen parhaat ajat, paikat ja kanavat.
  5. Vaikuttamistyön seuranta ja arviointi. Vaikuttamistyön tehtävänjako yhdistyksessä sekä vaikuttamisen seuranta ja arviointi.
Yhdistysvaikuttaja-verkkokoulutus

Mikä ihmeen verkkokoulutuspohja?

  • Sivis on kehittänyt järjestöjen käyttöön jo viisi yhdistystoiminnan verkkokoulutuspohjaa.

    Nyt käytettävissä on YhdistyskehittäjäVapaaehtoisjohtaja
    ja Yhdistysviestijä.

    Tammikuussa lanseerataan lisäksi Verkkovertaisryhmänohjaaja ja Yhdistysvaikuttaja.

    • Kaikki verkkokoulutuspohjat on toteutettu Howspace-verkko-oppimisympäristöön. Verkkokoulutukset kestävät 5–8 viikkoa.
    • Yksi pohjien eduista on muokattavuus. Valmiin aineiston lisäksi kaikkiin Siviksen verkkokoulutuspohjiin voi lisätä järjestön omaa materiaalia tai esimerkkejä.
    • Verkkokoulutuspohjan käyttöönoton aloittaa järjestön valitsema kouluttaja. Hän ottaa yhteyttä Siviksen verkkokoulutustiimiin osoitteessa [email protected] ja saa tunnukset ja perehdytyksen. Sen jälkeen kouluttaja syventyy koulutukseen, valitsee kohderyhmän, laatii aikataulun ja suunnittelee koulutuksen markkinoinnin.
    • Oman järjestön käyttöön muokattua verkkokoulutuspohjaa voi käyttää useita kertoja. Koulutuksia voi ja kannattaa järjestää myös yhteistyössä toisten järjestöjen kanssa.
    • Tiina Tanskanen-Kudjoi koordinoi Siviksen verkkokoulutuspohjien kehittämisryhmää, koulutuksia ja uusien pohjien tuotantoa.
    Siviksen verkkokoulutuspohjat

Lisätietoja