PODCAST: 5. Kansalaistoiminta puolustaa demokratiaa
Mikä on suomalaisen kansalaistoiminnan ongelma? Ja miten sitä voi ratkoa? Entä miten kriisit vaikuttavat kansalaistoimintaan?
Kysymyksiä ratkovat Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula ja SivisNYTin toimittaja Tia Yliskylä.


Sivistys nousee yhteisöistä -podcastin viidennen jakson aiheena on kansalaistoiminta demokratian puolustajana. Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula, miksi kansalaistoiminta on niin tärkeää?
– Monestakin syystä! Se on tärkeää esimerkiksi yksilönvapauden näkökulmasta, jotta voi toteuttaa itselleen tärkeitä asioita ja ilmaista itseään. Se on merkityksellistä yhteiskunnan kannalta, koska kansalaistoiminta nostaa esiin asioita, joiden muuttaminen tai parantaminen on meille tärkeää. Lisäksi on kysymys hienosta yhteisöllisestä toiminnasta, joka antaa mahdollisuuden huomata, että olemme riippuvaisia toisistamme ja voimme oppia toisiltamme, Kumpula sanoo.
Korona innosti nopeaan vapaaehtoistyöhön
Jo ennen koronaa puhuttiin vapaaehtoistoiminnan ja järjestötoiminnan muutoksista. On arveltu, että ihmiset eivät olisi entiseen tapaan innostuneita sitoutumaan esimerkiksi järjestötoimintaan. Pitkäkestoisen puurtamisen sijaan haluttaisiin olla mukana nopeasti ja lyhyesti sekä toimia samalla ketterästi ja ripeästi.
Kansalaistoiminta antaa mahdollisuuden huomata, että olemme riippuvaisia toisistamme ja voimme oppia toisiltamme.
Samaan aikaan annettiin ymmärtää, että perinteinen järjestötoiminta olisi hidasta ja kankeaa. Onko tällaisella vastakkainasettelulla pohjaa?
– Se on tarpeetonta. Kansalaisyhteiskunta ei ole koskaan yksisuuntainen tai -tuumainen. Se on aina moninainen, vähän rosoinen, eri suuntiin kulkevaa ja eriaikaista.
– Sosiaalinen media nosti esiin lyhytkestoisen vapaaehtoisuuden ja toi uusia toimijoita. Minusta tuntuu, että jos asia on merkityksellinen, ajalla ei olekaan niin väliä. Sitoutuminen voi olla kuinka pitkää tahansa, kun asia koetaan tärkeäksi, Kumpula sanoo.
Miten kaikki pääsevät mukaan järjestöihin?
Suomalaiseen kansalaistoimintaan liittyy perustavanlaatuinen ongelma. Kaikki eivät pääse tai löydä mukaan järjestötoimintaan.
Järjestöt voisivat järjestää yhteisiä houkuttelutapaamisia.
– Se voi johtua esimerkiksi siitä, että yhteisö, joka on toiminut kauan yhdessä, on liimautunut niin tiiviisti yhteen, etteivät uudet toimijat pääse mukaan. Järjestömaailma luo myös omaa kieltään, johon vihkiytymättömän voi olla vaikea päästä mukaan.
Kristiina Kumpulan mielestä järjestöt voisivat yhdessä kertoa järjestötyöstä. Voitaisiin järjestää esimerkiksi yhteisiä houkuttelutapaamisia.
– Meidän ei tarvitse kilpailla jäsenistä. Yksi hyvä esimerkki on Tampereelta. Siellä SPR:n osasto järjestää kerran viikossa uusien toimijoiden illan.
Kaikki Jaksot
-
Sivistys nousee yhteisöistä -podcast
Jakso 1: Sivistysvisio ja sarjan esittely
Mistä tässä podcastissa puhutaan? Ja mikä on sivistysvisio? Opintokeskus Siviksen asiantuntija Marion Fields esittelee Sivistys nousee yhteisöistä -podcastin ja kertoo sivistysvisiosta.
Jakso 2: Arvot, sivistys ja kestävä tulevaisuus
Mikä on vapaan sivistystyön oppilaitosten ja järjestöjen sivistystehtävä? Miten arvot ja osaaminen kytkeytyvät toisiinsa? Muun muassa näistä aiheista keskustelevat Tomi Alakoski Suomen 4H-liitosta ja Tytti Pantsar Suomen Kansanopistoyhdistyksestä.
Jakso 3: Oppimisen vallankumous ja kansalaisvaikuttamisen tulevaisuuden näkymät
Mihin tarvitaan oppimisen vallankumousta? Voivatko järjestöt oikeasti vaikuttaa tulevaisuuteensa? Muun muassa näistä aiheista keskustelevat Erkka Laininen OKKA-säätiöstä ja Johanna Harjunpää Fingosta.
Jakso 4: Sivistynyt yhteisö ja tulevaisuuden kansalaisvaikuttaminen
Miten järjestöt edistävät inhimillistä kasvua ja sivistymistä? Mitkä ovat järjestöjen valtteja tulevaisuuden kansalaisvaikuttamisessa? Muun muassa näistä aiheista keskustelevat Tarja Ketola Suomen Luonnonsuojelun Säätiöstä ja Severi Hämäri Kriittisestä Korkeakoulusta.
Jakso 5: Kansalaistoiminta puolustaa demokratiaa
Mikä on suomalaisen kansalaistoiminnan ongelma? Ja miten sitä voi ratkoa? Entä miten kriisit vaikuttavat kansalaistoimintaan? Kysymyksiä ratkovat Kristiina Kumpula Suomen Punaisesta Rististä ja Tia Yliskylä SivisNYTistä.
Sivistys nousee yhteisöistä -podcast
-
Viisiosainen podcastsarja on tarkoitettu järjestöjen lisäksi kaikille sivistyksestä ja kansalaisuudesta kiinnostuneille. Podcastin tuottaja on Opintokeskus Sivis ja toimittaja No Niin Media.
Siviksen podcastsarja liittyy olennaisesti samannimiseen julkaisuun. Sivistys nousee yhteisöistä -julkaisu ilmestyi keväällä.
VIDEO: Miksi kansalaistoiminta on niin tärkeää? Suomen Punaisen Ristin pääsihteeri Kristiina Kumpula vastaa ja SivisNYTin toimittaja Tia Yliskylä kysyy.
Muut jaksot
- 17.10.2022 Pinnalla NYT PODCAST: 4. Sivistynyt yhteisö ja tulevaisuuden kansalaisvaikuttaminen
- 8.10.2022 Pinnalla NYT PODCAST: 3. Oppimisen vallankumous ja kansalaisvaikuttaminen
- 13.9.2022 Pinnalla NYT PODCAST: 2. Arvot, sivistys ja kestävä tulevaisuus
- 30.8.2022 Pinnalla NYT PODCAST: 1. Sivistysvisio ja sarjan esittely