Järjestökoulutus kasvattaa osaamista ja vahvempia yhteisöjä
”Opintokeskusten toimintaan tehtiin hallituskauden aluksi historiallisen suuri valtionosuuden leikkaus, eikä uusiin leikkauksiin ole varaa järjestökoulutuksen vaarantumatta. Toimiva kansalaisyhteiskunta tarvitsee osaavia toimijoita”, toteaa Opintokeskus Siviksen toiminnanjohtaja ja rehtori Marita Salo.


Mannerheimin Lastensuojeluliiton vapaaehtoinen ja Raahen yhdistyksen puheenjohtaja Marja Hamari ammensi vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutuksesta osaamista, joka voimaannutti koko paikallisyhdistystä. Oululainen Oskari Aaltonen valmistui partion medialähettilääksi Young Spokespeople -koulutuksessa. Koulutus innosti järjestämään viestinnän koulutusta myös omassa lippukunnassa.
Siviksen koulutuksiin osallistui viime vuonna 2024 lähes 90 000 osallistujaa. SivisNYTin kevään numeroissa pääsee tutustumaan koulutuksiin osallistuneiden tarinoihin.
Kaksi tärkeää viestiä toistuu Marjan, Oskarin ja lukuisten järjestökoulutukseen osallistuneen kertomuksissa: koulutuksen yhteisövaikutukset ja laaja hyödynnettävyys omassa elämässä. Järjestökoulutus tuottaa hyötyjä vapaaehtoistoiminnan kautta laajemmalle yhteisölle ja osaamista jaetaan aktiivisesti. Toisaalta koulutukset lisäävät yksilöllistä kasvua ja uusi osaaminen päätyy laajasti käyttöön niin työelämässä kuin omassa elämässä muutenkin.
Järjestökoulutus tuottaa hyötyjä vapaaehtoistoiminnan kautta laajemmalle yhteisölle ja osaamista jaetaan aktiivisesti.
Sivis järjesti koulutusta vuonna 2024 peräti 264 kunnassa. Koulutuksen toteuttajina eli kanssajärjestäjinä yhteistyössä oli 561 keskusjärjestöä, piiriä ja yhdistystä 70 valtakunnallisesta järjestöstä. Koulutustoiminnan valtakunnallisuus syntyy koulutuksista, joita järjestetään paikallisesti, sekä koulutuksista, joissa alueellisesti ja valtakunnallisesti kootaan vertaiset toimijat kohtaamaan ja oppimaan yhdessä.
Koulutukset lisäävät yksilöllistä kasvua ja uusi osaaminen päätyy laajasti käyttöön niin työelämässä kuin omassa elämässä muutenkin.
Opintokeskusten toiminnasta tehtiin hallituskauden aluksi historiallisen suuri valtionosuuden leikkaus (-23 %), eikä uusiin leikkauksiin ole varaa järjestökoulutuksen vaarantumatta. Toimiva kansalaisyhteiskunta tarvitsee osaavia toimijoita.
Opintokeskusten yhteinen toiminnan kiteytys on vaikuttamisen viesti myös hallituksen puoliväliriiheen:
Opintokeskuksissa me koulutamme tulevaisuuden päättäjät, vapaaehtoiset, järjestöaktiivit ja yhteisöt. Edistämme suomalaisten kansalaisvaikuttamista, luottamustehtävissä toimimista sekä vapaaehtoistyötä.