14.10.2023 Koulutukset

Vaikuttava järjestö – opi arvioimaan toiminnan vaikutuksia

Kiitosta saanut Vaikuttava järjestö -koulutus saa jatkoa keväällä. Hae mukaan ja opi kehittämään järjestösi toiminnan vaikuttavuutta ja arviointia!

Ihmisten käsiä tutkimassa pöydän päällä olevia materiaaleja. Ihmisten käsiä tutkimassa pöydän päällä olevia materiaaleja.

Opintokeskus Sivis järjestää Nuorisoalan kattojärjestö Allianssin kanssa kevään 2024 aikana järjestöille suunnatun koulutuksen toiminnan vaikuttavuudesta ja arvioinnista. Koulutus järjestetään 14.2.–16.5.2024 lähi- ja etätapaamisina sekä itsenäisenä työskentelynä. Haku päättyy 22.1.2024.

Vaikuttavuusosaaminen, eli järjestötoimijoiden kyky mitata, arvioida ja viestiä oman työn vaikutuksista on koko ajan tärkeämpi taito. Kevään koulutus on suunnattu Opintokeskus Siviksen ja Allianssin jäsenjärjestöille.

Valmennus on kasvattanut myös ammatillisesti ja tuonut aivan uuden näkökulman ja osaamista tekemiseen.

Koulutukseen voivat hakea niin valtakunnalliset kuin alueelliset ja paikalliset järjestöt, mutta valtakunnalliset järjestöt ovat etusijalla. Kokonaisuudesta on hyötyä erityisesti järjestöjen toiminnanjohtajille ja asiantuntijoille, jotka vastaavat työssään esimerkiksi rahoitushakemusten laadinnasta ja toiminnan raportoimisesta, toiminnansuunnittelusta tai järjestön viestinnästä. Koulutukseen tulee osallistua kaksi henkilöä organisaatiosta.

Hienoa, antoisa ja laadukas prosessi. Kiitos!

Kokonaisuus tarjoaa yksilöllistä valmennusta, tietopaketteja arvioinnin eri osa-alueista, sekä mahdollisuuden saada palautetta vertaisryhmässä. Kouluttajina toimivat Opintokeskus Siviksen ja Allianssin asiantuntijat.

 

Valmennukseen osallistuttuaan osallistuja osaa:

  • asettaa tavoitteita ja mittareita oman organisaationsa toiminnalle
  • rakentaa oman organisaation arviointiprosessin
  • kertoa ja viestiä oman toiminnan vaikutuksista
  • hyödyntää arviointiosaamista rahoitushakemuksissa
  • valita ja käyttää konkreettisia työkaluja organisaationsa arvioinnin toteuttamiseksi ja kehittämiseksi

 

Mukaan haetaan Webropol-lomakkeella ja siihen valitaan enintään 10 järjestöä hakemuksen perusteella. Haku päättyy ma 22.1.2024 ja valinnat osallistuvista järjestöistä tehdään viikolla 4. Kaikkiin hakijoihin ollaan yhteydessä hakuajan päätyttyä.

Osallistumismaksu on 100 euroa osallistuvalta organisaatiolta. Osallistumismaksu kattaa valmennuksen kaikki sisällöt sekä aamu- ja iltapäiväkahvit lähipäivinä. Osallistuva organisaatio vastaa itse mahdollisista matka- ja majoituskuluista.

 

Lue lisää koulutuksesta

Hae mukaan


Uutisen sitaatit on poimittu ensimmäisen valmennuksen osallistujapalautteista.

Lisätietoja