5.11.2023 Koulutukset

Uusi verkkokurssi antaa järjestökouluttajalle tukevat eväät

Uudella Järjestökouluttaja-verkkokurssilla osallistujat saavat tuhdin annoksen tietoa järjestökoulutuksesta. Kurssin aikana perehdytään muun muassa esiintymis- ja ohjaustaitoihin, koulutuksen markkinointiin, arviointiin ja järjestökoulutuksen erityispiirteisiin. Vuoden ensimmäinen kurssi käynnistyy tammikuussa.

Siviksen asiantuntija Erkki Ukkola verkkokoulutustyössä. Siviksen asiantuntija Erkki Ukkola verkkokoulutustyössä. ”Järjestökouluttaja-verkkokurssien sisältyy kuusi webinaaria, joiden välissä aiheisiin syvennytään helppokäyttöisellä Howspace-alustalla”, kertoo Siviksen verkkopedagogi Erkki Ukkola.

Järjestökouluttaja on hyvin nimensä mukainen koulutus. Aloitteleva kouluttaja saa verkkokurssilta hyvät valmiudet kouluttamiseen ja kokeneemmat konkarit voivat kehittää omaa osaamistaan erilaisissa kansalaisjärjestöjen kouluttajatehtävissä, kertoo verkkokurssin kehittämisestä ja pilottikursseista vastannut Opintokeskus Siviksen asiantuntija Erkki Ukkola.

Erilaisten oppijoiden liiton verkostokoordinaattori Heli Turja oli kehittämässä kurssia Siviksen ja muiden jäsenjärjestöjen edustajien kanssa. Liitosta osallistui pilottikursseille henkilöstöä, yhdistysten aktiivitoimijoita ja kokemusasiantuntijoita.

– Osa oli kouluttanut paljon aiemmin ja he olivat kurssilla virkistämässä osaamistaan ja saamassa uusia ideoita omiin koulutuksiinsa. Kokemusasiantuntijoina toimivat halusivat oppia kokemuspuheenvuorojen esittämistä ja saivatkin tähän kurssilta harjoitusta ja itsevarmuutta, Turja kertoo.

Mitä erilaisempaa kouluttajakokemusta ryhmässä on ja mitä useammasta järjestöstä on osallistujia, sitä antoisampi koulutus on.

Järjestökouluttaja-verkkokurssilla vertaisoppiminen ja vuorovaikutus ovat merkittävässä roolissa. Osallistujien erilaiset järjestötaustat ja eri pituiset koulutusurat tuovat koulutukseen mahdollisuuden jakaa oppeja ja kokemuksia.

– Mitä erilaisempaa kouluttajakokemusta ryhmässä on ja mitä useammasta järjestöstä on osallistujia, sitä antoisampi koulutus on! Se on mahtava vertaisoppimisen paikka, kun pystyy avartamaan omaa näkökulmaa erilaisiin koulutuksiin ja tapoihin kouluttaa, hehkuttaa Ukkola.

Verkkokurssi soveltuu sekä lähi- että verkkokouluttajille

Järjestökouluttaja on kokonaan verkossa toteutettava kurssikokonaisuus. Kurssin kuusi osiota käydään läpi webinaareissa, joiden välissä aiheisiin syvennytään sekä yhteisöllisesti oppien että itsenäisesti työskennellen helppokäyttöisellä Howspace-alustalla.

Koulutus soveltuu hyvin sekä lähi- että verkkokouluttajille. Kurssilla opitaan muun muassa erilaisia kouluttaja-, esiintymis- ja ohjaustaitoja sekä oppimista tukevia toiminnallisia menetelmiä. Kurssilla käydään läpi myös koulutuksen käytännön toteutusta, markkinointia, arviointia ja palautteen vastaanottamista. Lisäksi tutustutaan järjestökoulutuksen erityispiirteisiin.

Heli Turja muistuttaa, että järjestökoulutuksen aiheena voi olla pienikin asia, vaikka yksittäinen taito, jonka haluaa opettaa muille.

– Aina koulutuksen ei tarvitse sisältää laajoja kokonaisuuksia. Paljon rohkeammin voi tuoda omaa osaamista näkyville ja opettaa muille osaamansa asian. Järjestökouluttaja-kurssi kannustaa toteuttamaan pienempiä koulutuksia, mutta antaa myös työkalut laajemman kurssin tai vaikkapa luentosarjan järjestämiseen, Turja tähdentää.

On suuri askel, jos oppimisvaikeudet ja erilaiset tarpeet osataan huomioida koulutuksissa.

 

Heli Turja Erilaisten oppijoiden liitosta.
Heli Turja. Kuva: Kristian Isotalo.

Kurssi antaa valmiudet myös saavutettavuuden ja esteettömyyden huomiointiin järjestökoulutuksissa. Heli Turjan ja Erilaisten oppijoiden liiton kautta koulutusmateriaalia on saatu myös oppimisvaikeuksia kokevien henkilöiden huomioimisesta.

– Järjestökoulutuksiin osallistuu paljon oppimisvaikeuksia kokevia. Kouluttajan ei tarvitse olla millään muotoa esimerkiksi erityispedagogi, mutta oppimisvaikeuksia kokevien kannalta on suuri askel, jos erilaiset tarpeet osataan huomioida koulutuksissa, Turja kertoo.

Kurssin loppupuolella tehtävä lyhyt koulutusnäyttö sai pilottikoulutuksen osallistujat innostumaan. Koulutusnäyttö tarjoaa mahdollisuuden harjoitella koulutuksen vetämistä.

– Kurssin osallistujat saavat suunnitella 15–20 minuutin pituisen minikoulutuksen, jonka he pitävät pienryhmissä. Ryhmän osallistujat jakavat kannustavaa vertaispalautetta ja kehittymisideoita kurssikavereille. Koulutusnäytöt onnistuivat hienosti ja moni osallistujista sai niistä kaivattua varmuutta omaan esiintymiseen, Ukkola iloitsee.

Ilmoittaudu valmiille kurssille tai järjestä oma

Sivis toteuttaa Järjestökouluttaja-kurssin kaksi kertaa vuonna 2024. Vuoden ensimmäinen kurssi alkaa 12. tammikuuta. Tulevat kurssit julkaistaan Siviksen Koulutuskalenterissa, jonka kautta pääsee myös ilmoittautumaan mukaan.

Järjestön on mahdollista toteuttaa Järjestökouluttaja-kurssi myös itse valmiiden materiaalien avulla.

– Aiheesta kiinnostuneiden vapaaehtoistoimijoiden kannattaa tiedustella mahdollisuutta kurssin järjestämiseen omasta keskusjärjestöstä tai liitosta. Kurssin voi toteuttaa myös useamman järjestön yhteistyönä. Jo kymmenellä osallistujalla koulutuksesta saa toimivan kokonaisuuden, kertoo Ukkola.

– Myös samalla alueella toimivien eri yhdistysten kanssa kannattaa verkostoitua ja järjestää yhteinen koulutus. Yhteistyö voi antaa paljon, Turja lisää.

Teksti: Carolina Rebhan

Järjestökouluttaja-verkkokurssi

  • 12.1.–16.2.2024

    Haluaisitko kehittää kouluttajan osaamistasi ja oppia uutta järjestökouluttajan roolista? Tule mukaan koulutukseen ja kehitä taitojasi!

    • Verkkokurssi tarjoaa osaamisen kehittämistä ja päivittämistä kaikille kansalaisjärjestöjen kouluttajatehtävissä toimiville.
    • Kurssi soveltuu niin vasta-alkajille kuin konkareillekin.
    • Kurssin aiheita ovat esimerkiksi kouluttaja-, esiintymis- ja ohjaustaidot, koulutuksen markkinointi, arviointi ja järjestökoulutuksen erityispiirteet.
    • Kurssin kuusi osiota käydään läpi webinaareissa, joiden välissä aiheisiin syvennytään Howspace-alustalla.
    • Siviksen järjestämän kurssin lisäksi kurssi on mahdollista toteuttaa omassa järjestössä tai yhdistyksessä valmiiden materiaalien avulla.
    Ilmoittaudu viimeistään 8.1.

Palautetta pilottikursseista

”Hyvin tehty koulutus, erittäin selkeä rakenne!”

”Koulutuksesta sain paljon eväitä jatkoa varten, ja koen oppineeni lyhyessäkin ajassa jo todella paljon.”

”Tämä on ollut hyvä koulutus, vaikka itselläni on ollut paljon kokemusta kouluttamisesta. Aina saa uusia vinkkejä. Diat aivan älyttömän ihanan selkeitä ja lyhyitä.”

”Slaidit olivat upeat ja kyllä huomasi, että teillä on kouluttamisesta viimeisin osaaminen ja tieto – ja sen kyllä todella huomasi, että koulutus on erinomaisesti suunniteltu.”

Lisätietoja