8.10.2023 Pinnalla NYT

Siviksen uusi verkkosivusto on julkaistu – testaa ja anna palautetta!

Yhteistyössä järjestöjen kanssa kehitetty Siviksen uusi verkkosivusto on nyt käytettävissä. Sivustoa kehitetään edelleen tulevien kuukausien aikana ja kaikki käyttäjäpalautteet ovat erittäin tervetulleita. Käy siis kurkkaamassa ja kerro meille mielipiteesi ja kehitystoiveesi!

Kaksi henkilöä työskentelemässä tietokoneen äärellä. Kaksi henkilöä työskentelemässä tietokoneen äärellä.

Opintokeskus Siviksen uusi pääverkkosivusto OpintokeskusSivis.fi  julkaistiin lokakuun alussa.

– Tavoitteenamme on ollut rakentaa käyttäjäystävällinen ja saavutettava verkkopalvelu.  Toivomme, että uuden sivuston kautta Siviksen palvelut ovat helposti löydettävissä ja käytettävissä, toteaa Siviksen viestintäasiantuntija Mari Toivonen.

Erityisen tärkeässä roolissa ovat olleet jäsenjärjestöjen toiveet ja tarpeet.

Erilaisia käyttäjäryhmiä ja tarpeita on tutkittu verkkosivuston rakentamisen eri vaiheissa muun muassa palvelumuotoilun keinoin.

– Nyt sivustolta löytyy omat osionsa koulutuksen toteutukseen ja järjestötyön kehittämiseen, joten tietoa voi lähteä etsimään oman roolin ja tarpeiden mukaan. 

Kehitystyö jatkuu palautteiden pohjalta

Sivustoa kehitetään ja täydennetään edelleen loppuvuoden aikana. Sivustolle on tulossa myös täysin uudenlainen koulutuksen suunnittelun työkalu.

Verkkosivu-uudistus on osa Siviksen digitaalisten palvelujen kehittämisohjelmaa. Erityisen tärkeässä roolissa ovat olleet jäsenjärjestöjen toiveet.

Sivustolle on tulossa täysin uudenlainen koulutuksen suunnittelun työkalu.

– Työpajoihin ja testaukseen osallistuneiden aitojen käyttäjien ideat ja palautteet ovat olleet todella arvokkaita, toteaa Toivonen.

– Toivomme runsaasti palautetta sivuston käyttäjiltä myös nyt julkaisun jälkeen, jotta pystymme muokkaamaan  sivustosta aidosti mahdollisimman helppokäyttöisen ja hyödyllisen.


4 vinkkiä verkkosivustolle

• Koulutuskalenteri

Koulutuskalenterista löydät kaikki Siviksen opetusohjelmaan kuuluvat koulutukset. Siviksen ja Siviksen jäsenjärjestöjen yhteistyössä toteuttamia koulutuksia voi hakea esim. aiheen, ajankohdan, järjestäjän tai sijainnin mukaan.

Kalenteri on yhteydessä Sivisverkkoon, joten muistathan liittää Sivisverkossa oman järjestösi koulutusesittelyyn aina myös tiedot ilmoittautumisesta ja lisätietojen antajasta, jotta koulutuksesta kiinnostuneiden on helppoa löytää kaikki tarvitsemansa tiedot Sivisverkosta vaikka varsinainen ilmoittautuminen hoituisikin muuta kautta.

Jokaiselle koulutusjärjestäjälle on myös mahdollista asettaa Koulutuskalenteriin omaa koulutustoimintaa kuvaava valokuva. Kuvaehdotuksia voi esittää Siviksen viestinnälle.

•  Materiaalipankki ja työkalupakit

Materiaalipankkiin on koottu ajankohtaiset järjestökoulutuksen ja järjestökehittämisen materiaalit, selvitykset ja työkalut. Voit etsiä itsellesi sopivia materiaaleja hakutoiminnon avulla tai käyttämällä valmiiksi koottuja kouluttajan, koulutuksen suunnittelijan ja järjestökehittäjän työkalupakkeja. Muistathan merkitä Opintokeskus Siviksen lähteeksi, kun lainaat tai linkität aineistoja!

Siviksen logo & esittelydiat

Siviksen logoa käytetään kaikissa Siviksen opetusohjelmaan kuuluvien koulutusten koulutusmateriaaleissa ja viestinnässä. Lataa logo ja tutustu myös ohjeisiin! Ota käyttöön myös kouluttajien käyttöön suunnitellut Siviksen esittelydiat.

Järjestöjen koulutusasiantuntijat

Jokaiselle jäsenjärjestölle on nimetty Siviksessä oma koulutusasiantuntija, joka pitää yhteyttä järjestöön sekä huolehtii muun muassa koulutussopimusprosessista ja sen seurannasta. Katso listasta oman järjestösi yhteyshenkilö!

 

OpintokeskusSivis.fi

Lisätietoja