Puntaroivaa politiikkaa
”Yhdistyskentän pitää valjastaa jäsenten ja aktiivien lisäksi myös muut asianosaiset edistämään yhdistystemme ydinasiaa. Puheet on myös hyvä osata liittää poliittiseen päätöksentekoon jokaisen omissa yhteisöissä”, toteaa Siviksen hallituksen varapuheenjohtaja Ulla Rantanen.


Järjestöjen rahoitus on muuttunut radikaalisti viime aikoina. Avustusten siirtyminen rahoitettavaksi valtion budjetista Veikkauksen sijaan on tehnyt järjestöjen rahoituksesta lyhytjänteisempää. Järjestöjen itseohjautuvuus on vähentynyt, ja poliittisen ohjauksen painoarvo on vaarassa kasvaa entisestään. Monen järjestön säännöissä mainitaan, että järjestö on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Mikä neuvoksi?
Järjestöissä koulutetaan tulevaisuuden päättäjiä, vapaaehtoisia, järjestöaktiiveja ja yhteisöjä. Toiminnassa on jo valmiiksi mukana ihmisiä, jotka toimivat niin kunta-, alue- ja valtakunnan politiikassakin. He edustavat parhaimmillaan laajasti koko puoluekenttää. Järjestöjen jäsenistöstä löytyy niin viranhaltijoita kuin erilaisissa verkostoissa toimivia ihmisiä.
On entistäkin tärkeämpää, että tavoitamme kaikki jäsenemme.
Juuri nyt on entistäkin tärkeämpää, että sanomamme tavoittaa kaikki jäsenemme riippumatta heidän aktiivisuudestaan. Yhdistyskentän pitää valjastaa jäsenten ja aktiivien lisäksi myös muut asianosaiset edistämään yhdistystemme ydinasiaa. Tarinoita elävästä elämästä kannattaa kertoa entistä tehokkaammin ja reaaliaikaisemmin turuilla ja toreilla. Puheet on myös hyvä osata liittää poliittiseen päätöksentekoon jokaisen omissa yhteisöissä.
On tärkeää, että toimimme hyvissä ajoin. Kun puolueet ovat vasta valmistelemassa ohjelmiaan, sanomamme tulee kuulluksi varmemmin. Mitä paremmin osaamme tehdä ehdotuksia ja aloitteita, perustella asiamme ja tuoda esille asioiden ja tulevien päätösten vaikutukset, sitä paremmin meitä kuunnellaan.
Puntaroinnin tavoitteena on varmistaa moniääninen, rakentava ja ratkaisukeskeinen vuorovaikutus ja päätöksenteko.
Järjestöissä kannattaa kuunnella herkällä korvalla kaikkia niitä, joita asia koskee. Tähän meillä on nyt uusi toimivaksi todettu malli: puntaroiva keskustelu. Puntarointiin kutsutaan osallistujia satunnaisotannalla. Ajatuksena on varmistaa moniääninen, rakentava ja ratkaisukeskeinen vuorovaikutus, jonka tuloksena syntyy päätöksiä tai sitä koskevia suosituksia.
Sivis tarjoaa muitakin malleja, materiaaleja ja koulutusta kansalaisvaikuttamiseen. Nyt jos koskaan niille on käyttöä.
Puntaroimisiin!