Koulutukset rakentavat toimivampia ja turvallisempia digitaitoja
Digitaidoilla parempaan työelämään -projektin saldo on komea: Suomessa on nyt yli sata uutta digitaitokouluttajaa ja vielä useampi digiperustaitojen osaaja.


Kesäkuussa päättyvän Digitaidoilla parempaan työelämään -projektin aikana kehitettiin digiperustaitojen kouluttajakoulutus, johon osallistui yli sata digitaitojen opettamisesta kiinnostunutta.
‒ Koulutuksen osallistujat perehtyivät muun muassa Kaikkien-mallin pedagogiikkaan. Koulutukseen sisältyi myös valmis aineisto, jonka avulla on helppo suunnitella digitaitokoulutusta eri kohderyhmille, kertoo projektin vetäjä ja Siviksen asiantuntijan Ville Särkelä.
Lähtökohtana opiskelijan arki ja tarpeet
Projektin aikana järjestettiin myös lähes kaksikymmentä digiperustaitokoulutusta eri puolilla Suomea. Koulutuksiin osallistui yli 150 eri-ikäistä henkilöä. Kolmen päivän mittainen Digiperustaitojen alkeet -koulutus sai osallistujilta runsaasti kiitosta.
‒ Koulutuksissa panostettiin henkilökohtaiseen ohjaukseen. Perusasioita opeteltiin ja kerrattiin useamman kerran. Moni osallistuja kertoikin, että nyt heillä on tunne, että tietokonetta ja puhelinta uskaltaa käyttää vapaammin ja pelottomammin.
Särkelän mielestä koulutusten erityinen hienous piilee oppijalähtöisessä sekä osallistujien arkeen ja tarpeisiin sovitetuissa sisällöissä.
‒ Uusien taitojen vieminen käytäntöön on helpompaa, kun koulutuksen sisältöjä voi painottaa osallistujien tarpeiden mukaan ja asioita käydään läpi rauhalliseen tahtiin ja riittävästi kerraten.
Turvallisuus on erityisen tärkeä digitaito
Särkelä pitää digitaitokoulutukseen sisältyvää tietotekniikan ja verkossa liikkumisen turvallisuudesta kertovaa osaa erityisen tärkeänä.
‒ Uusia huijausyrityksiä syntyy nykyään lähes päivittäin. Kokemattomimmille digilaitteiden käyttäjille voi olla haastavaa ymmärtää, mitä esimerkiksi nettisivuilta kannattaa osata katsoa, jotta ei haksahda huijaukseen.
‒ Koulutuksessa opeteltiin yhdessä, kuinka tehdä turvallinen salasana helposti ja kuinka tunnistaa huijaussivusto. Se sai monille aikaan ahaa-elämyksen ja kokemuksen onnistuneesta oppimisesta.
Digitaidoilla parempaan työelämään -projektissa on jatkokehitetty Työelämän digitaidot kuntoon -projektissa kehitettyä digiperustaitojen koulutusmallia ja tukimateriaalia.