Järjestöt tavoittavat, kun perustaidot ovat heikot


Suomalaisten aikuisten perustaidot ovat maailman parhaat. Näin kertoo joulukuussa julkaistu toinen kansainvälinen aikuisten taitotutkimus PIAAC II. Siinä arvioitiin aikuisten perustaitoja 31 maassa. Suomalaisaikuisten osaaminen lukutaidossa, numerotaidoissa ja ongelmanratkaisutaidoissa oli paras kaikilla taitoalueilla. On syytä lähteä torille!
Mutta entä jos perustaidot ovat heikot? Perustaitoja tarvitaan kaikilla elämän alueilla, kuten oman talouden hallinnassa, asioinnissa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Yhteiskunnassamme, jossa lähtökohtaisesti oletetaan korkeaa perustaitojen hallintaa, niiden puutteet voivat tuntua erityisen raskailta.
Perustaitoja tarvitaan kaikilla elämän alueilla.
PIAAC-tutkimuksen mukaan arviolta yli 300 000 suomalaisen työikäisen aikuisen perustaidot ovat yhteiskuntaan osallistumisen kannalta puutteellisia kaikilla kolmella taitoalueella. Näiden aikuisten tavoittaminen perinteisen koulutuksen keinoin on vaikeaa. Mutta perustaitoja voi oppia myös toiminnallisen koulutuksen keinoin. Vapaalla sivistystyöllä ja järjestöillä onkin toimintansa kautta aivan erityinen mahdollisuus kohdata, kouluttaa ja parantaa aikuisten perustaitoja.
Järjestöiltä löytyy hyviä perustaitokoulutuksen malleja ja kokemusta koulutusten toteuttamiseksi. Parhaillaan Sivis kouluttaa yhteistyössä Marttojen ja Erilaisten oppijoiden kanssa perustaitoja vankiloissa. Perustaitoja kaikille -projektin ansiosta vangit voivat kehittää numerotaitoja tai tiedonhaun taitoja kursseilla vaikkapa ruoanlaiton yhteydessä. Syksyllä Sivis toteutti digiperustaitokoulutusta yhteistyössä järjestötalojen ja Punaisen Ristin Kontti-kierrätystavaratalojen kanssa ympäri Suomen. Digitaitojen alkeet -koulutuskiertue jatkuu kevään aikana.
Järjestöiltä löytyy hyviä perustaitokoulutuksen malleja ja kokemusta koulutusten toteuttamiseksi.
Hankkeissa kokeillaan myös kansallisia perustaitojen osaamismerkkejä, KAPOS-merkkejä, jotka kannustavat ja auttavat tunnistamaan omaa osaamista. Opetushallituksen kehittämät vapaan sivistystyön osaamismerkit on jaettu kuuteen teema-alueeseen: oppimisen taidot, tekstitaidot, numero- ja taloustaidot, vuorovaikutus- ja työhyvinvointitaidot, digitaidot ja kestävyysosaaminen. Jatkossa merkit tulevat laajemmin hyödynnettäväksi.
Kun perustaitojen kouluttaminen kiinnostaa, avuksi kannattaa ottaa esimerkiksi oppijalähtöinen Kaikkien-malli sekä erityisesti digitaitokouluttajille kehitetty aineisto. Perustaitokoulutuksen järjestämistä edistetään Siviksen jäsenjärjestöissä myös opintosetelituella.
Perustaidot kuuluvat kaikille – ja maailman parhaallakin on vielä parannettavaa!