SivisKampuksen koulutuskalenterin luukut avautuvat
Opintokeskus Siviksen toiminnanjohtaja ja rehtori Marita Salo.
Siviksen ensi vuoden koulutuskalenterin ensimmäiset avautuneet luukut tarjoavat järjestöille tarpeellisia tietoja ja taitoja tulevaisuuden haasteisiin.
Järjestöt kamppailevat tällä hetkellä resurssien niukkuuden ja kasvavien odotusten ristipaineessa. Lisäksi digitalisaatio ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen uudet muodot haastavat perinteisiä toimintatapoja. Järjestöissä tarvitaan nyt uutta osaamista, jotta ne voivat pysyä merkityksellisinä ja vahvoina.
Järjestöissä tarvitaan nyt uutta osaamista, jotta ne voivat pysyä merkityksellisinä ja vahvoina.
Useat järjestöt ovat tuoneet esiin huolensa koulutusresurssien niukkenemisesta. Tulevaisuuden järjestöosaamisen koulutuksemme antavat luottamushenkilöille, järjestöjen työtekijöille ja järjestöjohtajille työkaluja järjestöarkeen ja toiminnan kehittämiseen.
Kasvaneen kysynnän vuoksi me olemme Siviksessä päättäneet laajentaa avointa koulutustarjontaamme yhdistystoimijoille. Esimerkiksi ajankohtaisiin aiheisiin pureutuva Yhdistystoiminta tänään -webinaarisarja on nyt entistä monipuolisempi. Kevään webinaariteemoja ovat muun muassa varainhankinta, taloudenhallinta, yhdistyksen rooli työnantajana ja yhdistystoiminnan keventäminen. Myös suositut Yhdistystoiminnan verkkokurssit ovat uudistuneet.
Tavoitteena on tuottaa yhteisöllistä oppimista, joka innostaa toimimaan.
Demokratiataidot ovat järjestöosaamisen ydintä. Perinteisten yhdistystaitojen lisäksi kannustamme dialogin lisäämiseen ja puntaroivien menetelmien kokeilemiseen. Dialogikoulutuksissa opitaan rakentamaan turvallisia keskustelutiloja, ja puntaroivan keskustelun koulutukset tutustuttavat menetelmään, joilla tuodaan moninaiset näkökulmat yhteen parempien päätösten tekemiseksi.
Järjestöjen kanssa järjestettävän koulutuksen tueksi Sivis tarjoaa pedagogista osaamista kouluttajille ja koulutuksen suunnittelijoille. Yhteisenä tavoitteenamme on tuottaa yhteisöllistä oppimista, joka innostaa toimimaan.
Tulevana vuonna satsaamme erityisesti verkkopedagogiikkaan. Koulutuksissa opitaan suunnittelemaan ja toteuttamaan koulutuksia, jotka toimivat ja luovat yhteisöllisyyttä digitaalisessa ympäristössä. Verkkokoulutukset ja digityökalut eivät ole enää lisäpalvelu, vaan osa laadukasta järjestökoulutusta.
SivisKampus tarjoaa mahdollisuuden isoon digiloikkaan.
Ensi vuonna Sivis ja jäsenjärjestöt siirtyvät työskentelemään yhdessä SivisKampuksella. Järjestämme kampuksella virtuaalisia tutustumiskierroksia ja tarjoamme tukea käyttöönottoon. Uudistuksen myötä järjestöllä on mahdollisuus ottaa todellinen verkkokoulutuksen pedagoginen digiloikka. Hyppyä uuteen helpottavat SivisKampus-infot, joita järjestetään pitkin kevättä.
SivisKampuksella pääsee jo käymään tutustumalla Siviksen ensi vuoden koulutuksiin. Ilmoittautuessasi koulutuksiin kirjaudut myös SivisKampuksen käyttäjäksi ja pääset näkemään kampuksen osallistujan näkökulmasta.
Koulutusta on luvassa myös tekoälyn hyödyntämisestä järjestössä. Ja kyllä, tekoäly oli apuna myös tämän blogitekstin kirjoittamisessa. Pyysin Copilot-tekoälyä myös tiivistämään, miksi Siviksen koulutus on juuri nyt erityisen tärkeää järjestöille.
Mitä mieltä olet Copilotin vastauksesta?
Siviksen koulutukset eivät ole vain tietoa – ne ovat ratkaisuja järjestöjen ajankohtaisiin haasteisiin. Ne auttavat järjestöjä uudistumaan, vahvistamaan jäsenyyttä ja lisäämään yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Koulutukset tarjoavat käytännön ratkaisuja, joilla järjestöt voivat:
- Houkutella uusia jäseniä ja aktivoida vanhoja.
- Vahvistaa vaikuttavuuttaan digitaalisessa maailmassa.
- Rakentaa luottamusta ja dialogia aikana, jolloin yhteiskunnallinen keskustelu kaipaa kipeästi siltoja.
Minua vastaus ilahdutti.
Tervetuloa avaamaan Siviksen koulutuskalenterin luukkuja!
Katso alkuvuoden koulutustärppimme
Lue myös
- 24.11.2025 Koulutukset Alkuvuoden koulutustärpit – varaa paikkasi!
- 18.11.2025 Koulutukset Miten järjestön varainhankintaa voi kehittää?
- 4.11.2025 Pinnalla NYT Puntaroiva keskustelu auttaa kuulemaan kaikkien jäsenten ääntä
- 18.11.2025 Järjestökoulutus Kouluta Siviksen kanssa! – kevään webinaareista eväitä yhteistyöhön
- 15.9.2025 Järjestökoulutus Yhdistystoiminnan verkkokurssit tuovat toimintaan tietoa ja taitoa
- 15.10.2025 Järjestökoulutus Yhdistystoiminnan verkkokurssit toimivat myös yhteistoteutuksina