Opintopisteytetty koulutusmalli tekee järjestökoulutusta näkyväksi
Järjestöjen koulutukset synnyttävät osaamista, jota voi opintopisteytyksen avulla hyödyntää helposti sekä opinnoissa että työelämässä. Siviksen jäsenjärjestöt ovat opintopisteyttäneet Siviksen kanssa jo lähes sata koulutusta.


Mitä hyötyä koulutusmallista on järjestölle, Siviksen asiantuntija Kirsi Ahonen?
– Järjestökoulutus mielletään helposti harrastustoiminnaksi tai puuhasteluksi mukavien asioiden parissa – ja sitä se saa toki ollakin. Usein järjestöjen toteuttama koulutus kartuttaa kuitenkin opinnollisesti, ammatillisesti ja yhteiskunnallisestikin merkittävää osaamista. Tämän osaamisen saaminen näkyviin virallisten tutkintojen rinnalle auttaa tunnistamaan järjestökoulutuksen merkittävyyttä. Näin myös rahoittajille on helpompi perustella toiminnan vaikutuksia.
– Opintopisteytetty koulutusmalli suunnitellaan aina yhdessä Siviksen asiantuntijoiden kanssa. Jäsenjärjestöt ovat kokeneet, että yhteisen suunnittelun myötä koulutuksesta tulee myös aiempaa laadukkaampaa. On ilahduttavaa, että tämän vuoden tavoitteemme, eli 90 opintopisteytettyä koulutusta, täyttyi jo vuoden puolivälissä. Opintopisteytettyjä koulutuksia on nyt jo 95, joten olemme hyvää vauhtia matkalla kohti yli sataa koulutusmallia!
Järjestöjen toteuttama koulutus kartuttaa opinnollisesti, ammatillisesti ja yhteiskunnallisestikin merkittävää osaamista.
Mitä hyötyä opintopisteytyksestä on koulutuksen osallistujalle?
– Osallistujat hyötyvät saadessaan opintosuorituksesta virallisen merkinnän, jonka ansiosta omaa osaamista on helpompi esitellä esimerkiksi työnantajalle tai lukea hyväksi opinnoissa.
Miten jäsenjärjestöt pääsevät mukaan?
– Tänä vuonna uusia koulutuksia julkaistaan vielä syyskuussa ja joulukuussa: 30.9. ja 15.12. Julkaisun yhteydessä on nyt tarjolla ohjattu mahdollisuus työstää Sivikselle lähetettyä malliluonnosta sekä perehtyä opintopisteytetyn koulutuksen toteutukseen käytännössä.
– Tulevat julkaisupäivät näkyvät Siviksen verkkosivustolla. Ohjeet ja työkalut opintopisteytetyn koulutusmallin työstämiseen saa sähköpostilla osoitteesta koulutusmallit@opintokeskussivis.fi.
Mikä opintopisteytetty koulutusmalli?
-
Lue lisää
- Koulutus on opintopisteytetty eli osallistujan työmäärä on laskettu.
- Osaamistavoitteet ja sisältö ja laajuus ovat samat toteuttajasta riippumatta.
- Koulutukselle määritellään arviointikriteerit, joiden avulla osallistujan osaaminen arvioidaan.
- Koulutuksen suorittamisesta saa todistuksen ja suoritusmerkinnän. Osallistujan suostumuksen jälkeen suoritustiedot näkyvät myös Oma Opintopolku -palvelussa.
- Jäsenjärjestö tekee mallin yhteistyössä Siviksen kanssa koulutusmallityökalua hyödyntämällä.
- Uusia opintopisteytettyjä koulutusmalleja julkaistaan neljä kertaa vuodessa.
- Kesäkuussa päivitetyssä Siviksen opetussuunnitelmassa on yhteensä 95 koulutusta koulutusmallikoulutusta, joiden laajuus on 1–22 opintopistettä.