Maa- ja kotitalousnaisten ruokakurssit vetävät väkeä
SivisNYTin uusi juttusarja kurkistaa jäsenjärjestöjen koulutustoimintaan. Ensimmäisenä tutustaan Maa- ja kotitalousnaisten kiinnostaviin koulutuksiin ja kuullaan ajatuksia koulutuksen kehittämisestä.
Järjestökoulutus NYT | Osa 1
Nuotiokokkaus, villiyrttikävelyt ja kotivara ovat vain muutamia esimerkkejä Maa- ja kotitalousnaisten laajasta koulutustarjonnasta. Monenlaiset kaikille avoimet ruokaan ja ravitsemukseen liittyvät koulutukset keräävät osallistujia ympäri Suomen. Koulutukset toteutetaan yhteistyössä Opintokeskus Siviksen kanssa.
– Viime vuosina suosittuja ovat olleet esimerkiksi leivonta- ja kakkukurssit ja kurssit, joilla saa vinkkejä kasvisten lisäämiseen omaan ruokavalioon, kertoo Maa- ja kotitalousnaisten kehityspäällikkö Marita Suontausta.
Siviksen kanssa laaditun koulutusmallin avulla on helppo kouluttaa kokkikerhon vetäjät.
Harrastamisen Suomen mallin tiimoilta Maa- ja kotitalousnaiset järjestää kokkikerhoja koululaisille.
– Kokkikerhojen vetäjille on ajatuksena kehittää koulutusmallina toteutettava koulutus, jonka käytyään heillä on valmiudet vetäjänä toimimiseen. Siviksen kanssa yhdessä laaditun valmiin koulutusmallin avulla ruokaan ja ravitsemukseen perehtyneen henkilön on helppo kouluttaa kokkikerhon vetäjät, suunnittelee Suontausta.
Verkkokoulutus tavoittaa osallistujat maaseudulla
Siviksen Yhdistystoiminnan verkkokurssit ja ylipäänsä verkkokoulutus kiinnostavat Maa- ja kotitalousnaisissa.
– Verkkokoulutuksen kautta saamme helposti tavoitettua osallistujia yhdistyksistämme, joita on Lapista Hankoon. Osallistumista helpottaa, kun webinaaria voi kuunnella vaikkapa maataloustöiden lomassa, tietää Suontausta.
Verkkokoulutusten kautta saamme tavoitettua osallistujia Lapista Hankoon.
Toiveissa on myös piiritoimijoille suunnattu järjestötoimintaan ja sen kehittämiseen liittyvä koulutus, johon kootaan materiaali yhdessä Siviksen kanssa.
– Iso kysymys on, miten saada enemmän ihmisiä mukaan yhdistystoimintaan. Koulutuksen kautta olisi hienoa innostaa uusia aktiiveja mukaan ja sitouttaa heitä toimintaan, toteaa Suontausta.
Maa- ja kotitalousnaiset
-
maajakotitalousnaiset.fi
- Maa- ja kotitalousnaiset on valtakunnallinen ja kansainvälisesti linkittynyt neuvonta- ja asiantuntijajärjestö.
- Toiminnan keskiössä on ruoka- ja ravitsemusosaamisen vahvistaminen, maiseman- ja luonnonhoidon kehittäminen, yrittäjyyden tukemien ja järjestötoiminnan ja yhteisöllisyyden vahvistaminen. Toiminnalla rakennetaan kestävää, osaavaa ja osallistavaa yhteiskuntaa.
- Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry on toiminut rekisteröitynä itsenäisenä yhdistyksenä vuoden 1994 alusta. Toiminnan historia ulottuu huomattavasti pidemmälle: ensimmäiset ruoanlaiton ja kotitalouden neuvojat palkattiin jo 1900-luvun taitteessa.
- Järjestössä on yli 900 yhdistystä ja lähes 23 000 jäsentä. Toimintaa koordinoi Maa- ja kotitalousnaisten Keskus. Alueelliset piirikeskukset toimivat osana ProAgriaa.
Teksti: Carolina Rebhan