2.9.2026 Järjestökoulutus

KAPOS-merkit tuovat kertyneet taidot esiin

Tunnusta työelämäosaamisesi -hankkeen koulutuksissa on testattu kansallisia KAPOS-osaamismerkkejä. Koulutukset ovat lisänneet tietoa osaamismerkeistä, vahvistaneet uskoa omiin kykyihin ja auttaneet tunnistamaan omaa osaamista.

Kaksi henkilöä työskentelee tietokoneella. Euroopan unionin osarahoittama ja Tunnusta työelämäosaamisesi -logot. Kaksi henkilöä työskentelee tietokoneella. Euroopan unionin osarahoittama ja Tunnusta työelämäosaamisesi -logot.

Tunnusta työelämäosaamisesi -hankkeessa koulutuksissa oppijoilla oli mahdollisuus suorittaa kansallisia perustaitojen osaamismerkkejä eli KAPOS-merkkejä.

Yksi hankkeen keskeisistä tavoitteista olikin tehdä osallistujien osaaminen näkyväksi KAPOS-merkkien avulla. Tavoitteessa onnistuttiin hyvin.

– Osaamismerkit olivat suurimmalle osalle koulutukseen osallistujille ennestään vieraita, mutta tieto osaamismerkeistä ja ymmärrys merkkien hyödyllisyydestä esimerkiksi työnhaussa vahvistuivat selvästi koulutuksen aikana, Opintokeskus Siviksen asiantuntija Anu Törrö kertoo.

Osaamismerkit konkretisoivat osaamista

Osaamismerkit tarjoavat konkreettisen keinon tunnistaa, sanoittaa ja osoittaa osaamista. Ne voivat toimia siltana opintojen, vapaaehtoistoiminnan ja työelämän välillä. Kun oma osaaminen tulee näkyväksi, myös luottamus omiin mahdollisuuksiin vahvistuu.

– Osallistujilta kerättiin palautetta sekä koulutuksen alussa että lopussa. Tulokset kertovat rohkaisevaa viestiä siitä, miten koulutukset ja niiden kautta saadut osaamismerkit vahvistivat osallistujien käsitystä omista taidoista.

Kun oma osaaminen tulee näkyväksi, myös luottamus omiin mahdollisuuksiin vahvistuu.

Tulokset kertovat myös oppijoiden kasvaneesta itseluottamuksesta. Koulutus ei lisännyt ainoastaan tietoja ja taitoja, vaan myös oppimisessa tarvittavaa sinnikkyyttä ja uskoa omiin kykyihin.

Törrön mukaan osaamisen osoittamiseen tarvitaan monipuolisia mahdollisuuksia.

– Oppimista ja omaa osaamista voi joskus olla vaikea sanoittaa. Osaamismerkit tuovat yhden uuden keinon tuoda osaaminen näkyväksi sekä itselle että muille.

Osaamisen tunnistaminen vahvistaa tulevaisuuden uskoa

Suoritetut KAPOS-merkit löytyvät Oma Opintopolku -palvelusta muiden opintojen rinnalta. Osallistujat kokivatkin koulutuksen ja KAPOS-merkit hyödylliseksi tulevaisuuden opintojen ja työelämän kannalta.

– Osaamismerkeillä on oma tärkeä roolinsa osaamisen esiin tuomisessa myös koulutusten jälkeen. Merkit toimivat hyvänä ja uskottavana tapana osoittaa osaamista esimerkiksi digitaitojen osalta.

Kouluttajille hankkeen tulokset ovat vahva viesti koulutuksen merkityksestä. Osallistujat eivät saaneet ainoastaan uusia tietoja ja taitoja, vaan myös välineitä tunnistaa oma osaamisensa ja rohkeutta hyödyntää sitä tulevaisuudessa.

 

Tunnusta työelämäosaamisesi -hankkeessa pilotoidaan aikuisten perustaitojen osaamismerkkikoulutuksia sekä KAPOS-merkkien käyttöä.

Mikä KAPOS-merkki?

    • Kansalliset perustaitojen osaamismerkit eli KAPOS-merkit auttavat tekemään osaamista näkyväksi ja todentamaan työelämässä tarvittavia perustaitoja.
    • KAPOS-merkit on suunnattu erityisesti aikuisille, joilla on perustaidoissa parannettavaa.
    • Osaamismerkkejä on yhteeensä 32, ja ne kattavat kuusi teemaa: oppimisen taidot, teksti-, numero- ja taloustaidot, vuorovaikutus- ja työhyvinvointitaidot, digitaaliset taidot sekä kestävyysosaamisen.
    • Osaamismerkkejä voi suorittaa vapaan sivistystyön oppilaitoksissa osana opintoja tai osoittamalla aiemmin hankitun osaamisen näytöllä.
    Lue lisää

Lisätietoja