Ursan kursseilla tutustutaan tähtitieteeseen
Tähtitiede avartaa maailmankuvaa. Se tiedetään Ursassa, joka kouluttaa tähtitieteestä kiinnostuneita tähtiretkillä ja erilaisilla kursseilla.
Järjestökoulutus NYT | Osa 2
– Kun katsoo tähtitaivaalle ja ymmärtää, että olemme osa paljon suurempaa kosmosta, oma maailmankuva voi mullistua, toteaa Tähtitieteellinen yhdistys Ursan toiminta- ja tiedotussuunnittelija Anne Liljeström.
Ursa järjestää yhteistyössä Opintokeskus Siviksen kanssa kursseja ja esitelmiä. Tähtikuvioiden, kuiden ja planeettojen ohella tutuksi tulevat käytännön asiat, kuten kaukoputken käyttö. Lisäksi on mahdollista oppia vaikka taivaan valokuvausta. Ursan kursseilla käsitellään myös laajempia kokonaisuuksia, kuten maailmankaikkeutta ja kosmologiaa.
– Yksi uusimmista kursseistamme on meteoriittien etsintäkurssi. Kurssilla koulutetaan vapaaehtoisia etsimään maahan pudonneita meteoriitteja sen jälkeen, kun sellaisen putoamisalue on saatu selvitettyä.
Tähtiretket tarjoavat luontoelämyksiä
Siviksen kanssa yhteistyössä järjestetään myös tähtiretkiä. Retkiä toteutetaan sekä verkossa että luontoretkinä Helsingin Viikissä ja Uutelassa.
– Tähtiretkien kautta kannustamme ihmisiä tekemään itse havaintoja, kokemaan tähtitaivas ja saamaan luontoelämyksiä.
Pandemian aikana koulutus kehittyi ikään kuin itsestään, kun siirryimme verkkoon.
Koronapandemia antoi sysäyksen verkkokoulutukseen. Ursan kursseista ja esitelmistä suurin osa järjestetään verkon välityksellä. Siviksen tarjoamista verkkokoulutuksen työkaluista Ursa hyödyntää Zoomia ja Itslearningia. Syksyllä otetaan käyttöön Howspace.
– Pandemian aikana koulutus kehittyi ikään kuin itsestään, kun siirryimme verkkoon. Tällä hetkellä koulutustoimintamme pyörii todella hyvin. Se on vakiintunutta ja palvelee tarkoitustaan.
Koulutustoiminnan kautta Ursan tarjoaa välineitä, tietoa ja osaamista osallistujien omaan tähtiharrastukseen. Tavoitteena on levittää ajantasaista ja oleellista tähtitieteellistä tietoa helposti omaksuttavassa muodossa.
– Ursan tähtiretket ja koulutukset on suunnattu paitsi yhdistyksen jäsenille, myös suurelle yleisölle. Kuka tahansa tähtitieteestä kiinnostunut on tervetullut mukaan!
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
-
Ursa.fi
- Ursa on 18 000 jäsenellään yksi Suomen suurimmista tieteellisistä yhdistyksistä.
- Ursa on perustettu vuonna 1921.
- Tavoite on tarjota jäsenille ja yleisölle ajantasainen käsitys maailmankaikkeudesta, edistää tähtitieteellistä maailmankuvaa ja tukea tähtiharrastusta.
- Helsingin Kaivopuiston tähtitorni on avoinna yleisölle. Jäsenten käytössä on myös Tähtikallion havaintokeskus Orimattilassa.
- Suomessa toimii lisäksi noin 40 itsenäistä, paikallista tähtiyhdistystä.
Teksti: Carolina Rebhan
Kuva: Kari Heinonen