Saammeko esitellä: verkkopedagogi Aino Laurila

– Poikkeusaika madalsi kynnystä verkossa toimimiseen. Nyt uskalletaan myös epäonnistua ja oppia, toteaa Siviksen tuore verkkopedagogi Aino Laurila.

Laurilan työtehtäviin kuuluu muun muassa verkkokurssien kehittämistä, jäsenjärjestöjen kouluttamista ja konsultointia sekä järjestelmien pääkäyttäjänä toimimista. Hän aloitti tehtävässä joulukuussa ja jatkaa siinä Tiina Tanskanen-Kudjoin perhevapaan ajan.

– Viime vuosi oli verkkokoulutuksen kannalta erityisen kiinnostava. Pakkohan on monesti paras muusa. Nyt moni epäluuloinenkin näki verkossa uusia puolia, kun oli pakko kokeilla uusia menetelmiä, Laurila sanoo.

Hän ilahtui etenkin siitä, että verkossa toimimisen kynnys madaltui. Poikkeusaika pakottaa uskaltamaan, ja silloin myös epäonnistuminen on aikaisempaa sallitumpaa. Ja on edelleen, jos Ainolta kysytään.

– Pitää uskaltaa epäonnistua! Ei siinä mitään menetä. Pääasia, että kokeilee ja yrittää.

Verkkokoulutusta positiivisuuden kautta

Ainon tavoitteina tälle vuodelle on myönteinen verkkokoulutus. Tarkoituksena on, että Siviksen verkkokoulutus näyttäisi Siviksen jäsenjärjestöjen silmissä helposti lähestyttävältä. Lisäksi tavoitteena on, että kaikki saisivat onnistumisen kokemuksia.

Alkusysäys myönteisiin kokemuksiin on Siviksen uudet verkkokoulutuskokonaisuudet: Yhdistyskehittäjä ja Vapaaehtoisjohtaja. Ne ovat valmiita ja maksuttomia verkkokursseja Siviksen jäsenjärjestöjen käyttöön. Kurssien ohjaamiseen saa apua Siviksestä.

– On hienoa, miten innostuneita kursseista ollaan! Osa järjestöistä suunnittelee esimerkiksi kouluttavansa kaikki hallituksen jäsenet näillä verkkokursseilla.

Opettajan rooli opetti ja avasi silmiä

Aino Laurila on opiskellut kasvatustiedettä Helsingin yliopistossa. Maisterin tutkinnosta puuttuu vain pro gradu -opinnäytetyö. Se jäi kesken, kun opetustyö houkutteli.

Viimeiset kaksi vuotta hän opetti tietotekniikkaa Vantaan ammattiopisto Variassa. Lisäksi hän toimi digitaalisten opetusvälineiden ja robotiikan hankkeiden johdossa.

– Se oli aika kova koulu kokemattomalle opettajalle, koska ammattiopiston keskeyttämisprosentti on suuri ja opiskelemaan pääsee matalalla keskiarvolla. Jouduin kyllä suoraan syvään päähän, mutta kokemus opetti, että kyllä minä pärjään, vaikka joku haistattelisi päin naamaa.

Tietotekniikka on sekä työ, harrastus että intohimo. Siksi olikin yllättävää joutua motivoimaan digitaitoja väheksyviä oppilaita.

Toinen hämmennys liittyy robotiikan kehittymiseen. Robotteja on tehty yllättävän vähän opetuskäyttöön, ja tekniikka voi olla jopa 10 vuotta vanhaa. Toisin on teollisuudessa, jossa robottien ja digivälineiden kehitys on nopeaa.

Verkko-opiskelusta Laurila sai kokemusta ja näkemystä Avoimet ammatilliset opinnot -hankkeen johtamisesta. Siinä ammattikoulujen opintoja tarjotaan kaikille itsenäisesti opiskeltavaksi verkossa.

Ymmärrystä myös digiahdistuneiden tuskalle

Tietokoneet ja niillä pelaaminen ovat olennainen osa elämää. Pelaaminen on yhteinen harrastus ystävien kanssa.

– Pelaan vanhusten pelejä! Ammattiopiston opiskelijat nauroivat, että pelaako joku muka noita vielä. Yksi lemppareistani on World of Warcraft. Suosikkejani ovat myös Civilisation XI ja Heroes of Storm.

Mutta entäs muotipelit sitten? Kuten Fortnite?

– En pelaa sitä, koska olen tosi huono ampumaan! Kuka tahansa 10-vuotias voittaisi minut. Pelaan mieluummin strategisia pelejä ja kavereiden kanssa. En koskaan pelaa yksin.

Vaikka Laurila itse on nokkela tietotekniikan käyttäjä, hän ymmärtää myös digiahdistusta. Esimerkiksi hänen omille vanhemmilleen älypuhelimet ovat olleet kaikkea muuta kuin käteviä.

– He valittavat yhä, miten vaikeaa kaikki on, mutta totuus on karu: jos ei käytä, ei opi. Toivon, että puheohjaus kehittyisi nopeammin. Se toisi monille helpotusta.

Kirjat ovat olennainen osa vapaa-aikaa. Laurila lukee tai kuuntelee vuodessa 52 kirjaa. Viime vuoden yllättävin teos oli Marika Riikosen Hevostytöt. Lukukokemus oli niin vaikuttava, että se sai vanhan hevostytön aloittamaan ratsastuksen uudelleen.

– Ratsastuksessa oppii epäonnistumisen taitoa, koska laji on jatkuvaa oppimista. Se on vaikeaa, mutta tosi palkitsevaa. Ratsastustuntini on perjantaisin. Aina ei oikein jaksaisi työviikon jälkeen lähteä, mutta kun sinne pääsee, niin vitsi, että on kivaa!

Teksti: Tia Yliskylä
Kuvat: Susanna Nordvall