22.8.2022 Siviksen äänellä

Perustaitoja, kansalaistaitoja ja elämäntaitoja järjestöistä

Järjestöillä on erinomaiset mahdollisuudet pitää kaikki mukana perustaitojen oppimisessa. Toiminta tavoittaa monenlaisia ihmisiä. Lisäksi järjestöissä oppiminen on yhteisöllistä ja elämyksellistä.

Mitä ovat tämän päivän perustaidot? Aihe synnytti eloisan keskustelun Siviksen ja Kvs-säätiön heinäkuisessa SuomiAreena-tilaisuudessa.

Tiukka määritelmä perustaidoista käsittää luku-, numero- ja perusdigitaidot. Rinnalle nousivat viestinnän taidot, vaikuttamisen taidot, kestävän elämän ja elämänhallinnan taidot. Väistämättä mieleen tulevat aiemmin peruskoulunkin lukujärjestyksestä löytyneet kansalaistaidot.

Myös Unescon maailmankonferenssi aikuiskoulutuksesta nosti kesäkuussa tietoisuutta perustaitojen tarpeellisuudesta. Vaikka aikuiset kaikkialla maailmassa osallistuvat enemmän koulutukseen, näkyvät osallistumisen kasautuminen ja perustaitojen puutteet yhä. Käänsimme globaalin Leave no one behind -periaatteen kysymykseksi: Miten pidämme kaikki mukana?

Järjestöillä on erinomaiset mahdollisuudet pitää kaikki mukana perustaitojen oppimisessa. Toiminta tavoittaa monenlaisia ihmisiä. Järjestöissä oppiminen on yhteisöllistä ja elämyksellistä. Se on oppijalle iloinen yllätys – etenkin jos kokemus koulunpenkistä on jostain syystä ollut etäännyttävä.

Järjestöjen koulutukseen sopii hyvin myös kuvaus elämäntaidoista (Life Skills for Europe, EAEA). Elämäntaitoihin sisältyvät luku-, numero- ja digitaitojen lisäksi yhteiskunnallisen osallistumisen taidot, terveyden ylläpitämisen taidot, taloustaidot, ympäristötaidot sekä elämänhallinnan taidot. Nämä voimaannuttavat ja auttavat toimimaan aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä. Elämäntaidot vahvistavat oppimisen taitoja ja auttavat jokaista kasvamaan omana itsenään.

Elämäntaitoihin sisältyvät luku- numero- ja digitaitojen lisäksi yhteiskunnallisen osallistumisen taidot, terveyden ylläpitämisen taidot, taloustaidot, ympäristötaidot sekä elämänhallinnan taidot.

Oppimisen iloa lisää, kun huomaa jo olemassa olevan osaamisen. Aina ei itsekään oivalla, mitä osaa ja miten paljon oma osaaminen karttuu myös vapaa-ajalla. Syksyllä on hyvä tilaisuus tuoda osaaminen esiin: ilmoita järjestösi mukaan Osaaminen näkyviin -viikolle 5.9.–11.9.2022!

 

P.S. Jos SuomiAreena-keskustelu meni kesähelteillä ohi, voit nyt syyssäiden saapuessa katsoa keskustelun tallenteena:

SuomiAreena: Jatkuva oppiminen – miten saamme kaikki mukaan?

Kirjoittaja