Kun mummot ja vaarit Teamsiin läksivät
Muistiluotsi sai ikäihmiset innostumaan etäyhteyksistä.
2020 maailma muuttui. Vielä vuoden alussa Uudenmaan Muistiluotsi järjesti vertaistukea isoille ryhmille pienissä tiloissa ja yleisötilaisuuksia isommissa tiloissa, mutta sielläkin olimme vieri vieressä ja käsi kädessä. Ihmistä lähellä toimiminen oli tavaramerkki ja keskeinen arvo. Yhdessä yössä kuitenkin siirryimme tästä maailmasta kokonaan etätyöhön ja fyysisesti kauas myös asiakkaastamme.
Me tiesimme kyllä, minkälaisten haasteiden keskellä meidän asiakkaamme, muistisairaat ja heidän läheisensä, elävät. Senkin tiesimme, että kotiin eristäytyminen ei monenkaan tilannetta helpottanut. Pelkäsimme toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen puolesta.
Tyhjästä liikkeelle mutta vauhdilla
Meillä ei juurikaan ollut mitään. Ei kriisiajan viestinnän suunnitelmaa eikä puhelinta ja tietokonetta kummempia välineitäkään.
Mutta hei, koneella oli Teams-sovellus. Ensimmäisenä aamuna avasimme sen ja soitimme toisillemme. Niin näki päivän valon meidän työyhteisön ensimmäinen etäpalaveri. Paria viikkoa myöhemmin käynnistyivät ensimmäiset virtuaaliset vertaistukiryhmämme ja hyvin pian sen jälkeen sekä jumppa- että muistitreeniryhmät.
Meiltä on kysytty, mikä meidän vahvuus oli tässä tilanteessa. Miten on mahdollista, että saimme iäkkäät asiakkaat nettiin ja vielä oikea-aikaisesti virtuaaliseen ryhmätilaan? On yleisesti väitetty, että ikäihmiset eivät pysty eikä ikäihmisillä ole välineitä.
Meidän vahvuutemme oli varmasti tässä se, että me emme suostu hyväksymään tällaisia yleistyksiä. Kyllä ikäihmiset pystyvät ja monilla on välineet. Osa innostui ostamaan ”sellaisen älytabletin”. Tarve päästä yhteyteen tutun ryhmän kanssa oli suurempi kuin tekniikan pelko.
Emme suostu hyväksymään yleistyksiä. Kyllä ikäihmiset pystyvät ja monilla on välineet.
Niin ne vahvuudet – varmaan periksiantamattomuus ja tosiasioiden kieltäminen. Kannustimme ja tuimme. Teimme ohjeita ja sitten vielä yksinkertaisempia ohjeita. Opastimme puhelimessa. Pyysimme läheiset avuksi asentamaan Teamsia koneelle. Puhuimme nettiturvallisuudesta. Tarjosimme mahdollisuutta harjoitella virtuaalipuhelua ennen ryhmää.
Kriisiajasta hyviä oppeja arkeen
Kyllä, aikaa tämä vei, mutta kyllähän sitä oli tauolla olevasta toiminnastakin vapautunut. Ja kyllä – kaikki tämä koski niin henkilökuntaa kuin asiakkaitakin. Kokemukset kuitenkin olivat niin hyviä, että osa tätä poikkeusaikaa varten kehitetystä toiminnasta jää osaksi toimintaa. Yksinkertaisesti jo sen vuoksi, että meillä on nyt vaihtoehto.
Meillä muistisairas on aina aktiivinen toimija ja meidän tehtävämme on tarjota osallisuutta ja omia porukoita heille. Tässäkin, kun teimme yhdessä ja samaan aikaan asiakkaiden kanssa digiloikkaa, opimme valtavasti.
Suurin opetus tuli jälleen kerran meidän asiakkailta. Sitä, mihin ihminen pystyy, ei näe päällepäin. Ei varsinkaan silloin, kun häntä katsoo sellaisen filtterin läpi, jota diagnoosi värittää. Ei ennusteta, epäillä eikä etukäteen päätetä, miten tapahtuma tulee sujumaan. Ennakkoluulottomasti ja onneen luottaen vaan eteenpäin. Hyvä siitä tulee.
Mummot ja vaarit Teamsiin vaan!
