Kiitos Lea Lihavainen – 38 vuotta järjestökoulutusta ja sivistystyötä
Miten opintokeskus vaikutti pohjoisen Suomen järjestöihin? Miksi suomea opetettiin Venäjällä? Mitä suomalaiset järjestöt nykyään tarvitsevat? Lue eläkkeelle jäävän asiantuntija Lea Lihavaisen tarina, joka valottaa myös Opintokeskus Siviksen historiaa.
Siviksen pitkäaikainen asiantuntija Lea Lihavainen jää eläkkeelle vuodenvaihteessa.
Jykevä työpöytä, joka ei nouse eikä laske. Sähkökirjoituskone. Sen vieressä kaikkein tärkein työväline: lankapuhelin.
Tältä näytti Siviksen asiantuntijan Lea Lihavaisen ensimmäinen työpöytä Oulun-toimistossa vuonna 1986. Hän aloitti Opintokeskus Siviksen edeltäjän, OK-opintokeskuksen, alueopintosihteerinä saman vuoden tammikuussa.
Kun puhelinlinja saatiin avattua, Lihavainen soitti ensimmäisen puhelunsa opintokeskuksen Helsingin-toimistoon. Hän kertoi, että Oulun-toimisto on nyt avattu.
Sitten hän ryhtyi luomaan yhteyksiä eri puolille Oulun lääniä – ja kauemmaksikin. Verkostoitumaan, niin kuin nykyään sanotaan. Seutu ei ollut itäsuomalaiselle entuudestaan tuttu.
1990-luvun laman jälkeen kansalaisyhteiskunta monipuolistui ja saimme paljon uusia jäsenyhdistyksiä.
Aluksi Oulun läänissä oli vain 35 kurssia, jotka saivat opintokeskuksen tukea. Reilussa 10 vuodessa määrä nousi jopa 380:een. Tunnettuus kasvoi kovaa vauhtia.
– Yksi selkeä taitekohta oli kolmannen sektorin käsitteen vahvistuminen 1990-luvun laman jälkeen. Silloin kansalaisyhteiskunta monipuolistui ja saimme paljon uusia jäsenyhdistyksiä. Opintokeskuksen merkitys ja asema vahvistuivat, Lihavainen kertoo.
Samalla huomattiin, että kansalaisjärjestöt tarvitsivat koulutusta, jotta ne pystyivät vastaamaan lisääntyviin odotuksiin. Niiden rooli yhteiskunnallisina vaikuttajina kasvoi ja järjestöjen täytyi oppia toimimaan tehokkaammin. Avuksi tehtiin Yhdistys toimii -kirja, jonka Lihavainen toimitti ja osittain kirjoitti.
Karjalan opettajat oppivat suomen kieltä
Lea Lihavaisen pitkään uraan Opintokeskus Siviksessä mahtuu mainioita tarinoita monen jutun edestä. Yksi kiinnostavimmista liittyy lähialueyhteistyöhön.
Lihavainen palasi sukujuurilleen Itä-Suomeen vuonna 1999 ja asettui opintokeskuksen Joensuun-toimistoon. Yksi hänen työtehtävistään oli lähialueyhteistyön jatkaminen Karjalan tasavallassa Venäjällä.
Lähialueyhteistyö liittyi Suomen ja Venäjän koulutusyhteistyöhön. Neuvostoliiton romahdettua Venäjälläkin puhuttiin kansalaisyhteiskunnasta. Suomen kielellä oli Karjalan tasavallassa pitkä historia, koska suomalaisia oli muuttanut alueelle 1920-luvulta lähtien, ja myöhemmin seudulle siirtyi inkerinsuomalaisia.
Suomen Opetushallitus rahoitti 1990-luvulta alkaen Karjalan tasavallan suomen kielen opettajien täydennyskoulutusta. Opintotoiminnan Keskusliitto (Opintokeskus Siviksen ylläpitäjä) pyydettiin toteuttamaan koulutuksia.
– Opetus oli hyvin tavoitteellista. Yksi koulutusjako kesti pari vuotta ja sen jälkeen opettajat suorittivat ylimmän tason kielitestin.
Kun peilaan entistä ja tulevaa, huomaan, että suomalainen yhdistyskenttä on hyvin mosaiikkimainen.
Lähialueyhteistyö oli kaiken kaikkiaan ahkeraa ja aktiivista. Esimerkiksi Karjalan suomenkielisen television kanssa tuotettiin suuri määrä opetus- ja neuvontaohjelmia.
Lähialueyhteistyön käänne tapahtui vuosina 2007–2008, kun karjalaiset kumppanit tulivat aikaisempaa varovaisemmiksi. Venäjän kansallismielisyys alkoi selvästi nousta. Lähialueyhteistyö päättyi vuonna 2012, kun yleinen mentaliteetti alkoi muuttua Moskova-johtoiseksi.
– Nyt olen pohtinut, valuiko kaikki silloin saavutettu hukkaan. Ei valunut, koska osallistujat saivat uusia näkökulmia ja ajatuksia kansalaisyhteiskunnasta.
Järjestöjen tarpeet ovat yhteiset ja erilliset
Suomalaisen kansalaisyhteiskunnan vahvistuminen, muutokset ja jatkuva uudistumisen tarve näkyvät selkeästi Lea Lihavaisen työurassa. Hän on ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa muun muassa järjestöjen tulevaisuustaitoihin, monikulttuurisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja ilmastoahdistukseen liittyviä koulutuksia.
Järjestökoulutuksen tulevaisuuden haasteena on tuottaa sellaista koulutusta, joka tukee monia yhdistyksiä mutta vastaa myös yksittäisten järjestöjen tarpeisiin.
Lea Lihavainen on nähnyt ja kokenut niin paljon, että hänellä on laaja perspektiivi suomalaiseen kansalaisyhteiskuntaan ja järjestöelämään. Mutta yleispäteviä neuvoja tulevaan on hankala antaa.
– Kun peilaan entistä ja tulevaa, huomaan, että suomalainen yhdistyskenttä on hyvin mosaiikkimainen. Yksi tapa tehdä järjestötyötä pätee yhteen yhdistykseen muttei toiseen. Toki kaikkia yhdistää tarve keventää hallintoa ja vapaaehtoisten sitoutumisen höllentyminen, mutta järjestöt ovat niin erilaisia. Järjestökoulutuksen tulevaisuuden haasteena onkin tuottaa sellaista koulutusta, joka tukee monia yhdistyksiä mutta vastaa myös yksittäisten järjestöjen tarpeisiin.
Pitkiä kävelyretkiä ja vapaaehtoistyötä
Sähkötyöpöytä, kannettava tietokone ja pöytätietokone. Älypuhelin.
Nämä työvälineet jäävät Lihavaisen Joensuun-työhuoneeseen, kun hän jää vuodenvaihteessa eläkkeelle.
Lihavainen ei ole vielä suunnitellut eläkepäiviensä sisältöä. Todennäköisesti niihin kuuluu ainakin yhdistys- ja vapaaehtoistoimintaa.
– Se on tuonut sinkkuihmiselle ystäviä ja tuttavia. Lisäksi toivon, että nyt olisi enemmän aikaa kävellä. Tykkään pitkistä kävelylenkeistä.
Kuvamuistoja vuosien varrelta
Lea Lihavainen
- Opintokeskus Siviksen asiantuntija
- Ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa muun muassa järjestöjen tulevaisuustaitoihin, monikulttuurisuuteen, yhdenvertaisuuteen ja ilmastoahdistukseen liittyviä koulutuksia.
- Jää eläkkeelle vuodenvaihteessa 38 opintokeskuksessa tehdyn työvuoden jälkeen.
- Tykkää: kaikenlaisista ihmisistä, asioiden valmiiksi saamisesta ja Pohjois-Karjalasta
- Rakastaa: karjalaista kulttuuria, hyviä keskusteluja ja aamun sanomalehtihetkiä
- Ei tykkää: ylikulutuksesta (vaikka itsekin siihen välistä sortuu), somehörhöilystä eikä laihasta kahvista